Iso oli myymälä. Suurempi kuin oletin. Saattoi olla peräti suurempi kuin Lontoossa. Hyvin oli valikoimaa, ja mitä ei löytynyt oltaisiin voitu tilata myymälään parin päivän toimitusajalla. Henkilökuntaa oli myös ruhtinaallisesti ja palvelu erittäin ystävällistä ja miellyttävää.

Sininen Havana bleiseri lähti mukaan ja sitä lähdin hakemaankin. Samat hinnat kuin netissä. Hyvä reissu.
Kesällä olisi taas useammat juhlat tulossa, ja uuden puvun hankinta olisi edessä. Suittarilta houkuttelisi tilata, mutta itselläni ei ole oikein hanskassa, miten noi mallit fittaa. Olisiko antaa vinkkejä tummansinisen puvun valintaan? Omat mitat on 181cm, 81kg ja hartiat löytyy.
No jos on mitään käyntiä Helsinkiin ennen kesää, niin paras tapa olisi tietysti hoitaa asia käymällä liikkeessä.

Ja jos ei ihan toiselta puolelta Suomea ole, niin melkeinpä päivän reissu noin muuten vaan säästää jo mahdolliselta palautusrumbalta ja asia on sitten pidemmäksi aikaa hoidossa. Ja pääsee testaamaan useamman pukumallin kerralla.
Ja saa lisäksi tehtyä muutokset suittarin kautta. Puvussa taisi mennä 3 arkipäivää. Itse hankin sieltä kahdet chinot sunnuntaina, molemmat lyhennettiin ja tehtiin pienet upslaakit 10 minuutin venailulla paikanpäällä. Lisähintaa tästä tuli vain 13€/housut. Plus asiakaspalvelu oli muutenkin aika erinomaista.
DLA kirjoitti:No jos on mitään käyntiä Helsinkiin ennen kesää, niin paras tapa olisi tietysti hoitaa asia käymällä liikkeessä.

Ja jos ei ihan toiselta puolelta Suomea ole, niin melkeinpä päivän reissu noin muuten vaan säästää jo mahdolliselta palautusrumbalta ja asia on sitten pidemmäksi aikaa hoidossa. Ja pääsee testaamaan useamman pukumallin kerralla.


Tämähän se olisi helpoin keino, mutta ei valitettavasti ei ole aikaa käydä Helsingissä ennen kesää.
Visalla vaan tilailee monta mallia, pitää parhaan ja palauttaa loput. Varmaankin joko koko 48 tai koko 50. Varmaan noista slimmeistä malleista löytyisi sopivin, tai sitten tuo extra slim Washington.

Sitten jos tuntuu, että tarvitsee eri koon housut ja takin, niin sitten palauttaa kaikki ja tilaa uudestaan tämän yhdistelmän.
Huho kirjoitti:Oliko muuten mitään avajaistarjouksia tms? Aika lailla kaikessa hiljaisuudessa mennyt tämä launchi?

Ei ollut avajaistarjouksia ja meni kyllä todella hissukseen tämä avaus. Ei ollut kadulla mitään kylttejä eikä edes Suittarin Instagramissa hehkutettu uutta myymälää, vaikka yleensä on tapana postata kun uusi avataan. Itse kuvittelin, että järkättäisiin jonkinlaiset avajaiset tyyliin Massimo Dutti.
jjuuuso kirjoitti:
[url=<span class="skimlinks-unlinked">https://tyylit.fi/foorumi/viewtopic.php?p=78344#p78344</span>]DLA[/url] kirjoitti:No jos on mitään käyntiä Helsinkiin ennen kesää, niin paras tapa olisi tietysti hoitaa asia käymällä liikkeessä.

Ja jos ei ihan toiselta puolelta Suomea ole, niin melkeinpä päivän reissu noin muuten vaan säästää jo mahdolliselta palautusrumbalta ja asia on sitten pidemmäksi aikaa hoidossa. Ja pääsee testaamaan useamman pukumallin kerralla.


Tämähän se olisi helpoin keino, mutta ei valitettavasti ei ole aikaa käydä Helsingissä ennen kesää.

Jos pinkka kestää niin kyllähän tuolta voi vaikka 2-3 kokoa tilata kerralla ja pitää vain yhden.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.