^ Kiitti. Toi lienee varmaan fiksuin tapa. Olin ajatellut jotain leivinpaperia tms. laittaa sisään ja sit koittaa piirtää siihen sisäpohjan ja vaikka tarvittaessa tehdä ensin paperista tai pahvista testikappaleen sit sen perusteella.
Ei varmaan ole iso homma juuri noin miten itse sanot, tai sitten leikkaamalla tietoisesti aluksi vähän liian isoksi ja pienentämällä, mutta sopivan nahan löytäminen voi olla hankalampaa. Kannattaa käyttää nahkaliikkeiden asiantuntemusta. Voisiko esim. kasvisparkittu lehmän vuota olla sopivaa nahkapohjaksi? Ainakin on melko paksua ja pehmeää, joten siihen jalkan muoto tulee nopeasti, mutta onko liian pehmeää. Yleensä pohjallisissa on 2 tai useampi kerros, joka pitää muotonsa paremmin ja kumi/keinokuitu pohja estää luistamisen kengän sisällä. Pelkkä nahka nahkaa vasten voi liikkua jne.
Alla olevat Loro Pianan mallistokuvat kolahtivat kovaa, koska ne nähtyäni tajusin mitä olen ollut vailla. Kaapistani nimittäin puuttuu tuon tyyppinen takki, jonka voi heittää kauluspaidan ja kevyen neuleenkin päälle, kun lähtee vaikka kesäiltana ulos. Puuvillainen Barbour Rambler on siihen tarkoitukseen liian karu.

Puuvilla-harringtonia harkitsin hetken, mutta en vain näe käyttäväni sellaista. Sen sijaan jokin mokkainen pusakka, bomber tai miksi sitä nyt tahtookin kutsua voisi olla ratkaisu tähän tarpeeseen. Väristä en osaa sanoa, mutta jotain ruskeaa varmasti. Leikkaus saa olla sen verran kapea, ettei tule pappaviboja. Onko antaa ehdotuksia näillä suuntaviivoilla?

Entä tuleeko mieleen joitain muita takkimalleja?

Kuva

Kuva
^Osta A-1 (niitä löytyy monilta valmistajilta)? Vielä parempi tietty jos ostat vaikka jonkun mokkaisen TOJ:n rotsin niin saa just sen värisenä ja kokoisena kuin haluaa.

hyvät pointit starsailor, kiitos. Ajattelin tosiaan et vois eka vähän isompana leikata, pienemmäksi saa aina jos tulee liian iso.
Joona: Kannattaa tsekata Outlier x Feit pohjalliset. Ovat tällä hetkellä loppu, mutta en tiedä onko tulossa lisää lähiaikoina. Vaikuttavat erittäin hyviltä, ehkä jopa parhailta.

Sometimes great ideas are already underfoot. Over two years ago we teamed up with Feit, and quickly realized that we could instantly upgrade any of our shoes simply by taking the insoles out of the Supermarines we created with them and putting them in whatever shoe we wanted to wear that day. Clearly these insoles stood in a class of their own and we decided they deserved to step up as a solo act.

The magic is the materials of course, especially the beautiful Buffalo leather that Feit loves to use. The key is that it's both rather thick and quite dry for a leather, meaning that it absorbs moisture well and will mold to the shape of your foot for a perfect fit.

Of course it's never as simple as it sounds, insoles come in two distinct shapes, flat and wedged, so we made both. The Flat ones are super straight forward, nothing but pure buffalo leather, slide them into a shoe and it's all good. For the 8mm ones though we needed a wedge material good enough to stand next to the buffalo, so we added 8mm of cork in the rear for a firm and breathable shock absorption, and a thin layer of natural latex throughout for simple clean cushioning. We then perforated the entire forefoot to add extra breathability for the ultimate in comfort.

If you are unclear which one to get, we recommend getting the Flat which you can layer in almost any shoe. The 8mm are wedge shaped, the rear is 8mm higher than the front, if you are looking to replace an existing insole with a similar wedge (or just want a bit of extra height) then the 8mm is the way to go. Either way the choice is clear; you can keep on rocking your old stepped on insoles, or get that pure raw goodness straight from us. Feel free to step on them yourself of course.


Kuva

http://shop.outlier.cc/shop/retail/upgrade.html
joona kirjoitti:^Osta A-1 (niitä löytyy monilta valmistajilta)? Vielä parempi tietty jos ostat vaikka jonkun mokkaisen TOJ:n rotsin niin saa just sen värisenä ja kokoisena kuin haluaa.


A1 on TOJ:n "Discontinued Models"-listalla. Mahtavatko siis tehdä niitä enää lainkaan?

Muista vaihtoehdoista Valstarino vaikuttaa ainakin ihan hyvältä.
Tarkemmin ajateltuna teen-itse-ja-säästän pohjallisissa ei ole oikein järkeä, kun eivät ole kovin kalliita ja markkinoilla on mistä valita. Nuo Pepen laittamat vaikuttavat hyviltä ja tuollaisia olen itsekin etsinyt, mutta Suomen kaupoista ei löydy kuin niitä surkeita nyppyläisiä pohjallisia. Tuo 8mm wedge-pohjallinen olisi oiva, jos haluisi korvata monissa kengissä olevan puolipohjallisen, joka kattaa vain kantapään (ja minkä alla on pehmuste). Tuossa se kantapehmuste tulee mukana ja taas tuo kasvisparkittu varmaan muotoutuu nopeasti jalkaan ja pehmeä. Tampereella nahkaliikkeessä myynnissä ollut kasvisparkkittu nauta oli tarkoitettu puukontuppi ym. projekteihin ja sitä kostutetaan vedellä ja muotoillaan, jonka jälkeen se kovettuu tunnettuun muotoonsa. Jos jalkahiki saa pohjallisen jäykistymään, niin lopputulos ei välttämättä ole kovin hyvä?
Kellään kokemuksia Jalaksen FX2-pohjallisista? Ajattelin poistaa parin seuraavan kerran Varustelekassa käydessäni, mutta mietin josko jollain jo käyttökokemuksia.

http://www.varusteleka.fi/fi/product/ja ... iset/18326

Vaikka muuten en aina Lekan mainosteksteihin rätti/kenkäasioissa luottaisikaan (tyypeillä vähän eri perspektiivi), mutta noi marssi/tetsaus/vaellus/jne -kuviot on tyypeillä hallussa joten voisin uskoo et noi olis peruskäytössäkin varsin passelit.
^^^Ostin Valstarinon talvimallin loppusyksystä Yooxista aivan naurettavaan hintaan. Jos sulla ei ole kiire rotsin kanssa ja Valstarino on valintasi, kannattaa seurata Yooxia.
^^Mulla on intin maihareissa sidas-pohjalliset ja pelittäny tosi hyvin, niitä saa ainakin bulevardin päässä olevasta Pro-vita fysioterapialaitoksesta. Hintaa oli muistaakseni 50e tienoilla
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.