Jos luontoa haluaa kiittää niin Tori.fista saanee mustan puvun 20-40 eurolla ja siihen 50-100 euroa muokkauksiin. Lienee istuvampi eikä tarvitse ostaa uutta tuotetta kaappiin seisomaan.
Kiireeksi menee käytetyn etsiminen ja muokkailut, pitää käydä paikallisten liikkeiden tarjonta katsomassa josko selviäisi pienillä muutoksilla. Tuossa vanhempi suttuinen kuva likaisella peilillä parin vuoden takaa kun puku hankittu ja testattu mustalla kravatilla. Valohan tuohon vaikuttaa pirusti, päivän valossa huomattavasti sinisempi kun sisätiloissa illalla näyttää lähes mustalta.
Kuva
On se kuitenkin selvästi tummansininen, tummaksi puvuksi luettava. Mielestäni toimii kyllä, kun ei aivan lähiomainen kyseessä ja itse olet oletettavasti vielä hieman nuorempi ihminen.
Turhaan lähdet uutta pukua ostamaan. Keskimääräisissä suomalaisissa hautajaisissa osa porukkaa tulee farkut jalassa. Ja pääasiahan on yhteinen suru ja muistot.
Kävin kuitenkin tänään pikakierroksen läpi ja Dressman sekä Turo istuivat päälle todella huonosti joten ennemmin olisin mennyt tuolla navylla Havanalla kuin huonosti istuvalla mustalla. Brothersilla oli kaikki puvut 199€ ja enpä ole koskaan yhtä hyvin päälle sopivaa takkia kokeillut suoraan hyllystä joten tuli ostettua sieltä kuoppabilepuku. Ainoastaan lahkeiden lyhennys pitää tehdä. Eiköhän tarvetta jatkossakin tule eteen. Ainoat miinukset omaan silmään puvussa hieman turhan kapeat kaulukset ja 2-3cm liian lyhyt helma, mutta ajanee tarkoituksensa ja noihin ei ainakaan kukaan muu kiinnitä huomiota.
Kahdessa paremmassa kauluspaidassa ilmeisesti jokin rasvatahra rinnuksessa. Kokeiltu jotain marketin Mr Muscle tahjanpoistajaa laittaa tahralle ja sitten pesukoneeseen, mutta ei ole auttanut. Onko jotain tehokkaampaa tavaraa tai kikkakolmosta tahranpoistoon?
Noize kirjoitti:Kahdessa paremmassa kauluspaidassa ilmeisesti jokin rasvatahra rinnuksessa. Kokeiltu jotain marketin Mr Muscle tahjanpoistajaa laittaa tahralle ja sitten pesukoneeseen, mutta ei ole auttanut. Onko jotain tehokkaampaa tavaraa tai kikkakolmosta tahranpoistoon?

Vanish.

Vai ovatko valkoisia paitoja? Jos valkoisia, niin kloriitilla saa valkoiseksi, mutta se onkin sitten jo aika myrkkyä.
Rasvatahroihin voi kokeilla sappisaippuaa, Marseille-saippuaa tai Fairya suoraan tahralle annosteltuna ja kevyttä hieromista kankaaseen ennen pesua. Fairy ja liika hankaus saattaa haalistaa värejä, joten vähän varovaisuutta niiden kanssa.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.