Osmala kirjoitti:Ja silti, ei kestä ;)


Kuva

mut joo, ei kiinnosta lähteä mihinkään kikkelinkehysten mittailukisaan. Pointti oli juuri tuo, että Oliver Peoplesilta kyllä saa edelleen myös vähän vaativampaan makuun kehyksiä, jonka takia en lähtisi yleistämään. Ton sun "tyylillisesti" kommentin osalta liikutaan puolestaan aika vahvasti makuasioissa.

Jos puhutaan materiaalien työstämisestä ja viimeistelystä, niin esim. Japanissa tehdyt Oliver Peoplesin Executive I ja II ovat aika todella nätisti tehtyjä. Kaiverrukset ja kaikki muukin, en tiedä miten tosta enää paljoa nätimmin voisi tehdä. Toki hinnatkin ovat sen mukaisia. Kuriositeettina mainittakoon, että myös Runebergin Silmälasin Matti diggasi ja totesi parhaiden kehysten tulevan tänä päivänä juurikin Japanista.

Eipä sillä, ei mulla ole tarkoitus väittää, että Lindbergin laatu olisi huonoa sen takia, että käsityö on ulkoistettu Filippiineille.
^Helsingissä oli jotain paikkoja. Olisko optiikkahuone, trend optic ja helsingin katse ollut ainakin. Tuli itse hommattua moscotit keväällä kun halusin jonkun muun kuin luxottican valmistamat ja löytyi itseä miellyttävä malli. Jälkikäteen selvisi että moscotit valmistetaan kiinassa, mikä ehkä vähän laski omaa fiilistä vaikka ihan asiallisilta noi lasit on vaikuttaneet. Toki onhan noillakin ihan hyvin hintaa.
Olen harkinnut, jos etsisin oikeasti nätit rillit käyttöön ettei tarvitsisi aina painella piilolinsseillä.
Selailin vähän, että mihin sitä kannattaisi suunnata etsimään kehyksiä, jos ihan sen vuoksi jaksaisi matkata isolle kirkolle. Optiikkahuone vaikutti lupaavalta.
Osaako kukaan heittää missä hintaluokassa tuolla mennään yksiteholinssien suhteen? Voishan tuonne soittaakkin mutta meh.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.