Delaney kirjoitti:Kellojututkin on tietty mitä suurimmissa määrin makuasioita, mutta yllättävän paljon jengiä näyttää kiinnostavan tollaiset melko ruuhkaiset designit. Itellä on jonkinlaisena visuaalisena periaatteena se, että kellosta pitää pystyä muodostamaan kokonaiskuva myös monen metrin päästä katsottuna.


Pääsääntöisesti samoilla linjoilla, mutta sitten toisaalta kronometreissä on monia joissa sopiva ruuhkaisuus näyttää hyvältä.

Komppaan kyl Pepeä siinä, et kalliimpiin kelloihin vaadittais tässä osoitteessa radikaalisti muuttunutta taloustilannetta tai sitä tukevaa irtaantumista todellisuudesta. Siihen asti veikkaan et parilla hyvällä peruskellolla pärjäisi.
Kannattaa miettiä kokonaisuutta kun kelloja valkkaa, oli ne sitten kalliita tai halpoja. Ostaa mahdollisesti käytettynä niin saa säästettyä paljon ja sillä silmällä, ettei muuttuneen maun tai trendien vuoksi tarvitse myydä.

Toki se tyypillinen veto Suomessa vaikuttaisi olevan että koko budjetti suuruudeesta riippumatta pannan sileäksi isoon sukelluskelloon ja sitten kun budjettin antaa periksi, ostetaan toinen sukelluskello ja ihmetellään kuinka olisi kyllä hyvä kun olisi pukukellokin muttei oikein budjetti taivu ;)
MrMan kirjoitti:Mulla tavoitteena tässä järjestyksessä: Seamaster James Bond, Panerai ja IWC Portofino. Ensimmäisenä siis tuo Omega. Saa tarjota!


Tulee menemään yli oman kipurajan tällä hetkellä, joten uskallan jakaa tämän linkin.
the_graduate kirjoitti:Kellokeskustelu.

Ihan. Vitun. EVVK.


Eläs nyt. Vaikka toisaalta itsekin oikeastaan näkisin kellot mieluummin keskustelussa osana tyyliä ja pukeutumista kun sellaisinaan ne vaan ovat vähän autistinen harrastus.
Mun pilotti:

Kuva

Melkein vuosi tosin tullut pidettyä #8 rannekkeella (kuva silloin kun ranneke oli uusi, nyt snadisti patinoituneempi):

Kuva

Käytän tota oikeastaan aina ja kaiken kanssa. Kaveriksi olis hyvä hommata joku pukukello, mutta panerai houkuttelee tällä hetkellä enemmän.

juhan kellosta olis btw todella jees saada jotain käyttökuvia.
Lue lisää alueelta Pukeutuminen tai katso uusimmat viestit.