
Sukat ja shortsit – mahdollisuus
Useamman viime vuoden ajan sukat ovat olleet pannassa erityisesti shortsien kanssa. Ehkä tähän on aika tulla muutos, koska faktahan on, että kaikkeen kyllästyy lopulta.
Useamman viime vuoden ajan sukat ovat olleet pannassa erityisesti shortsien kanssa. Ehkä tähän on aika tulla muutos, koska faktahan on, että kaikkeen kyllästyy lopulta.
Erään tämän hetken mielenkiintoisimman merkin lookbook julkaistiin jo alkukesästä. Nyt kun syksy alkaa olla jo kulman takana, se saa viimeinkin ansaitsemansa noston. Kyseessä on mikäpä muukaan kuin Stone Island tai Stonari, kuten sitä tavataan kutsua.
Tämä kesä tullaan muistamaan Pokémon GO:sta. Niinpä päätimme kasata inspiraatiokollaasin Pokémon-hullutuksen pohjalta.
Adidas jatkaa klassikkomalliensa takaisintuomista. Nyt merkki nostaa valokeilaan todellisen 90-luvun klassikon eli Gazellen tai oikeastaan niin sanotun Gazelle kakkosen.