Miesten tyyli ja pukeutuminen

Laatukellon hankinta

Lähes jokaiseen tyylihommiin hurahtaneeseen iskee ennemmin tai myöhemmin myös kellokuume. Kyseessä on sen verran vakava tauti, ettei siihen ole olemassa kuin yksi parannuskeino: kellon hankinta.

Se ei ole kuitenkaan aivan niin helppoa kuin aluksi luulisi. Hommassa on omat vaikeutensa ja syvässä olevat uskomuksensa. Netissä on kaikenlaista epämääräistä tietoa, ja seuraavaksi tuon tähän samaan joukkoon omat näkökantani asiassa huomioon otettavista seikoista. Pun intended.

Kuten useimmat tietävät, mekaanisessa kellossa on oma viehätyksensä. Niiden viisari liikkuu kivalla tavalla ja tikitys ja hyrrääminen kuulostavat mukavalta. Hyvät koneistot pysyvät ajassakin todella tarkasti. Tästä johtuen kvartsi- ja älykellot — vaikka ihan päteviä kaikin puolin ovatkin — eivät ole sama asia kuin niin sanottu oikea kello. Niistä puuttuu se kaikista tärkein, eli fiilis. Joten Apple-kellon poistaminen ei edellytä etukäteisperehtymistä samalla tavalla. Kunhan vai kävelee oikeaan kauppaan ja homma on sillä selvä. Sama koskee Daniel Wellingtoneja ja vastaavia.

Kello tähtäimessä

Ensinnäkin laatukellojen maailmaan hurahtaessa tajuaa, että malleja eri hintaluokissa on useita. Tarjonta lähtee alle sadan euron automaatti-Seikoista ja vain taivas on niin sanotusti rajana. Tosin halvimpien Seikojen kohdalla ei varsinaisesti voi käyttää termiä laatukello, mutta ovatpahan ne sentään mekaanisia ja osa varsin nättejä. Täältä löytyy hieman ajatuksiani näiden kiistattomasta kuninkaasta, Seiko SKX007:sta.

Jos edetään budjettiluokasta jonkin verran eteenpäin, useimmilla tulee eteen seuraava tilanne: Haluat siis kellon, mutta rahat eivät tällä riitä siihen malliin, jonka haluat. Vaatteisiin liittyen kysymykseen on tapana vastata, että säästä ja hanki se, jonka oikeasti haluat, koska kompromissit johtavat lähes poikkeuksetta ankeaa fiilikseen ja lopulta sitä päätyy hankkimaan alun perin haluamansa tuotteen.

Submariner on kiistaton klassikko, minkä lisäksi se on yksi parhaiten jälkimarkkinoilla kauppansa tekevistä kelloista

Submariner on kiistaton klassikko, minkä lisäksi se on yksi parhaiten jälkimarkkinoilla kauppansa tekevistä kelloista.

Vaikka vaatteissa ja kengissä ei kannata tyytyä kompromissiratkaisuihin, kellojen kohdalla asia on toisin. Harvemmalla on irrottaa suorilta käsin useampaa tuhatta euroa rannekelloon. Järkevämpiäkin rahareikiä on.  Vastoin vaate- ja kenkähankintoja voi olla hyvä idea hankkia ensin halvempi kello ja aina budjetin karttuessa myydä vanha edeten kohti maalia. Riski tappioihin on aika pieni, jos vain ostaa järkevästi. Lisäksi prosessin aikana näkemykset ja kokemukset kelloista ehtivät karttua. Joka tapauksessa käytettyjen kellojen arvo ei laske samalla tavalla kuin kenkien ja vaatteiden, mistä päästäänkin seuraavaan pointtiin.

Hanki kello käytettynä. Kellon hankinnassa päätee sama sääntö kuin autoissa. Hinnasta lähtee heti selvä siivu, kun tuote on viety ulos liikkeestä. Toisin sanoen hankkimalla käytettynä säästää rahaa, ja käytettyjen markkinoilla halutumman mallin saattaa saada paljon nopeammin. Suosituissa malleissa on uutena pahimmillaan todella pitkät jonot, kun taas vähän käytetyn saa suoraan ranteeseen. Lisäksi todelliset tietäjät hankkivat vain oikeita vuosikertoja, eivätkä ne ole niitä viimeisimpiä.

Vintage on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Vintage on enemmän mahdollisuus kuin uhka.

Toisin kuin ehkä ensi alkuun luulisi, käytettyjen kellojen hankinta on suhteellisen turvallista. Tietysti sillä varauksella, että kellon ostaa luotettavaksi todetulta myyjältä. Varsinkin netin kautta ostaessa osta siis myyjä, älä kelloa. Tärkeä juttu muistettavaksi on, että arvokelloissa liian hyvältä kuulosta diili myös usein on sitä. Feikkien varalta ei kuitenkaan missään tapauksessa pidä olla liian vainoharhainen. Luotettavasta lähteestä hankittu kello papereilla on varsin turvallinen ostos. Ja jos jotain ongelmia ilmenee, kunnolliset myyjät tapaavat kantaa vastuunsa.

Italialaista eleganssia robustimmassa muodossa edustava Panerai jakaa mielipiteitä

Italialaista eleganssia robustimmassa muodossa edustava Panerai jakaa mielipiteitä.

Jos vain tuntuu, ettei malta odottaa säästöjen kertymistä ja välimallin hankinnat eivät nappaa, voi olla fiksuinta käyttää velkavipua. Koron ollessa sopiva luotolla kellon saa lähes saman tien ranteeseen. Varsinkin kun ottaa huomioon käytettyjen ja uusien kellojen jo hieman absurdilta tuntuvan hintakehityksen, luotto ei edes välttämättä tule niin kalliiksi kuin odottelu. Toisaalta hintojen kääntyminen laskuun on aina mahdollista. Mutta kuten Raimo sanoo, riskei on otettava.

Näillä vinkeillä pitäisi helpottua Rolexin saaminen ranteeseen, vaikka onhan niitä muitakin kelloja olemassa…

Sylvester-Stallone-Rolex-Submariner

Ennen asiat olivat paremmin — Stallonen kasvoista erotti ilmeita ja kellona oli Rolex

Rolleista ja muista kelloista voi lukea lisää foorumin puolelta.

Ja tsekkaa toki muutkin aiemmat kelloja käsittelevät postaukset: Kellot ja tyylit, Omega Speedmaster Professional ja Rolex 114060 no-date, Rolex – oman elämänsä tutkimusmatkailijalle

Kansikuva: submag.co.uk 



Seuraavaksi