Asket 2.0

Asket on edennyt huimaa vauhtia. Uusia tuotteita on lanseerattu tasaiseen tahtiin, mutta samalla vanhoja klassikoita on paranneltu. Ensimmäisenä vuorossa oli oxford-paita ja nyt julkaisunsa sai kauan ja hartaasti odotettu sweatshirt 2.0.

Uutta, mutta pohjimmiltaan vanhaa

Vaikka itsestäni tuntuu siltä, että vastahan Asket perustettiin, niin tosiasiassa lafka on ollut toiminnassa jo muutaman vuoden. Aluksi pelkällä t-paidalla aloittanut firma on nyt edennyt tuotekehityksessä keskeisten myyntiartikkeliensa versioon 2.0.

Kuten Reino Nordinin tapauksessa, myös Asket on pohjimmiltaan sama pienistä parannuksista huolimatta. Niille, joille tämä juttu ei auennut, avaan hieman asiaa. Reino Nordin oli suurelle yleisölle pitkään rento reggae-hemmo, josta taas seurasi assosiaatiot tietynlaisiin skeneen kuuluviin ilmiöihin, kuten kannabikseen. Pari vuotta sitten jokin kuitenkin muuttui. Esiin astui sliipatumpi urheilullinen Reikki, joka oli siirtynyt PME levy-yhtiölle ja teki klubeille sopivaa modernia listamusiikkia ja radiohittejä.  Jos yhtään olette juorulehtiä seuranneet, niin hän on ollut keväästä asti pilveä koskevan kohun keskellä. Sama tyyppi siten pohjimmiltaan.

Jos Asket on vielä jollekin tuntematon, niin kerrataan perusasiat. Asket on alun perin Kickstarterissa lanseerattu firma. Merkin ideana oli myydä kohtuuhintaisia laadukkaita t-paitoja ilman välikäsiä. Tuotantomallista on karsittu kaikki tarpeeton. Ei siis sinänsä mitenkään uniikki bisnesidea, mutta Asketin juttu ei olekaan pelkkä hyvä hinta-laatusuhde vaan laaja kokovalikoima.

Merkin kokotaulukko perustuu tavallisten S–XL-kokojen lisäksi kolmeen eri pituuteen. Tällä hetkellä valikoimassa olevat tuotteet eli Collegen ja t-paidan saa joko lyhyenä (short), normaalina (regular) tai pitkänä (long). Toimiva ratkaisu, mutta saattaa aluksi herättää hieman hämmennystä eri kokojen runsaan määrän vuoksi.

Kokemuksia 2.0

Olen saanut testiin päivitetyn oxford-paidan, light weight t-paidan ja uudistetun collegen. Yleisesti alkuun totean, että edellisissäkään versioissa ei ollut mitään vikaa – päinvastoin. Asket on onnistunut tekemään minimalistisia ja on onnistuneita versiointeja ns. wardrobe stapleseista. Kuitenkin eteenpäin on mentävä. Asket teki sen parhaalla mahdollisella tavalla; parantamalla jo valmiiksi hyviä tuotteita.

Oxford-paidassa muutokset olivat pieniä, mutta hyviä. Ensimmäisen version aavistuksen turhan pieni kaulus on saanut lisää kokoa, mutta perinteinen Brooks Brothers -kaulus on vielä kaukana. Tosin tarkoituksena ei olekaan ollut tehdä traditionaalista nappikauluspaitaa, vaan maalina on ollut hyvä yleispaita. Siinä Asket on onnistunut. Mietin vain, miten ihmeessä tulin toimeen ennen Asketia.

Olen käyttänyt paitaa vähintään kerran viikossa siitä asti, kun sain sen haltuuni. Kangas on pehmeää, mutta jämäkkää. Leikkaus on kapeahko, ei kuitenkaan tiukka. En ole varma, onko leikkausta väljennetty, sillä valitsin viime kertaisesta poiketen koon L medium longin sijaan. Ikää tulee ja vatsa kasvaa.

Uusi light weight t-paita ei ole varsinaisesti parannettu versio entisestä, vaan kokonaan uusi malli. Kangas on oikeasti kevyttä ja ilmavaa, mutta paita ei missään tapauksessa tunnu halvalta. Verrattuna merkin perus t-paitaan kyseessä on lähes täysin eri henkinen tuote. Tämä tuore tulokas muistuttaa enemmän designer-t-paitoja siinä, missä edellinen ei ollut järin hienostunut – vaikkakin toimiva.

Ja sitten kasvojen kohotuksen tähteen. Uusi versio college-paidasta on ollut todella odotettu. Jo edellinen oli mahtava, mutta versio 2.0 on kaikin puolin parempi. Kangas tuntuu laadukkaammalta, leikkaus mahdollistaa paremman liikkuvuuden ja tärkeimpänä seikkana collegen ulkonäkö on parantunut.

Asketin college 2.0 on pysynyt mitoitukseltaan pitkälti ennaltaan. Sentti sinne tai sentti tänne sattaa olla muuttunut, mutta minulla ei ole tapana mitata vaatteitani. Oma filosofiani on seuraava: jos vaate tuntuu sopivalta päällä, niin mitä sitä mittailemaan. Collegeni on vielä sen verran tuore, että sen ole tarvinnut kohdata pesukonetta. Aikasemmista tuotteista saatujen kokemusten perusteella en ole sen suhteen ollenkaan huolissani.

Ulkonäön parantuminen liittyy henkilökohtaisiin mieltymyksiini. Näkyvä muutos on selvästi sliipatumpi olemus, mikä tarkoittaa v-tikkauksen poistumista. Ymmärrän hyvin, että tämä saattaa vaivata puristeja. Toisaalta puristit tuskin ostavat collareitaan Asketin kaltaiselta merkiltä, vaan pysyttäytyvät aitopää-kamassa.

Asket 2.0 tarjoaa edelleen todella hyvää hyviä tuotteita hintoihin nähden. Oxford-paidan hinta on 80 euroa, collegen sama 80 euroa ja uudistetun t-paidan saa 40 eurolla. Hinnat ovat nousseet muutamilla euroilla, mutta jos (ja kun) myös laatu on kohonnut entisestään, uskallan luvata merkille hyvää jatkoa ja meille asiakkaille hyviä tuotteita.

Jotenkin huvittaa, kuinka kehuva tästä kirjoituksesta tuli. Olisi oikeasti mukava esittää kritiikkiä, mutta ei voi mitään, sillä Asket on vain niin hyvä. Mikäli logoton ja hintatietoinen pukeutuminen on oma juttusi, niin en oikeastaan parempaa valintaa keksi.

Kaupallinen yhteistyö


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Seuraavaksi