Miesten tyyli ja pukeutuminen

Kesätyylit – Paitatakki

Kesä lähestyy vääjäämättä, mutta Suomen ilmasto huomioon ottaen on hyvä aika aloittaa kesän takkien pohdinta.

Kenttätakki on tyylit.fi-toimituksen suosikki kevään takiksi rentoon menoon. Varsinaiseen kesäkäyttöön korkealla kauluksella varustetut kenttätakit ovat usein turhan raskaita.

Kun kenttätakki tuntuu liian raskaalta, sitä kevyempi paitatakki on hyvä ratkaisu. Se on tilanteesta ja kantajan tyyleistä riippuen käyttökelpoinen ja astetta vapaamuotoisempi vaihtoehto kesäiselle irtotakille. Rento takki toimii #menswearisti kauluspaidan kanssa, mutta sitä kannattaa kokeilla myös t-paidan tai collegen kanssa. Muita vuodenaikoja ajatellen paitatakki on varsin järkevä hankinta, sillä kyseinen vaatekappale on oikeastaan aika asiallinen ratkaisu välikerrokseksi kylmempinä vuodenaikoina.

Eri mallisia paitatakkeja on olemassa lukuisia. Tarkoilla termeillä ei ole kauheasti merkitystä. Paitatakin tunnistaa paitamaisesta ulkoasusta, vaikka kyse on kuitenkin selvästi takista. Lisäksi useimmille malleille on yhtenäistä kevyt kangas ja paikkataskut. Suurimmat erot ovat yleensä taskujen asettelussa, määrässä ja muissa yksityiskohdissa sekä leikkauksessa. Esimerkiksi work wear skenestä lähtöisin olevat takit ovat leikkaukseltaan laatikkomaisia ja suhteellisen väljiä.

Olipa omat preferenssit Italiassa tai viime vuosadan alkupuolen tehtaissa, tyypilliseen tapaan tyylit-toimituksella on omat suosikkinsa, jotka eivät yllätä blogia ja/tai foorumia lukeneita. Väljempää ja hieman laatikkomaista fittiä hakevalle suositus numero yksi on Engineered Garments, jonka Workaday malliston Utility jacket on versiointi perinteisestä duunarin takista. Toinen ehdoton suosikki on Aspesi, jonka kenttätakin – ja paidan hybridi toimii hyvin italotyyleissä, mutta ei tästä huolimatta ole väärässä seurassa raakadenimin ja tennarien kanssa.

Kaiken kaikkiaan paitatakki on voittoisa vaihtoehto kesän takiksi. Se toimii epämuodollisessa toimistoympäristössä ja illalla puistossa tai terassilla. Antaa kuvien puhua puolestaaan.

rotsi5

Carharttin rip stop kankainen takki yhdistää work wear perinteet ja estetiikan kapeaan leikkaukseen.

rotsi4

Aitoa asiaa etsivän kannattaa tsekata ranskalainen Le Laboreur.

rotsi2

Engineered Garments Workaday Utility Jacket

9269Militaryjkt1165Web

Armeijan ylijäämäkamoja ei kannata unohtaa. Kuva: The Sartorialist

rotsi6

Denim toimii perinteisessä japanilaisessa paitatakissa eli noragissa.

rotsi7

Kuvassa korostuu takin paitamainen olemus. Kuva: Tommy Ton

 



Seuraavaksi