BEAMS – syksy ja talvi 2015

Viime viikon Uniqloa koskeneen hehkutuksen jälkeen on enemmän kuin sopivaa jatkaa asiallisten japsi-meininkien parissa. Vaikka nyt esittelyvuorossa olevan kamojen hintataso on eri luokkaa, pysytään edelleen ketjujen maailmassa.

Muun muassa tyylikkäistä työntekijöistään tällä sivustolla aiemmin noteerattu Beams  julkaisi jokin aika sitten syksyn ja talven lookbookeja. Jep, näitä on useampi kappale, eikä kielirajoitteista johtuen ole aina vaivatonta tulkita minkä Beamsin linjan tai liikkeen kamoista on kulloinkin on kyse. Beamsillahan on tosiaan on useita eri linjoja ja liikkeitä. Eikä tämä riitä sillä oman tuotannon lisäksi ketjun eri liikkeissä myydään myös ulkopuolisten valmistajien tuotteita.

Runsaasta tarjonnastaan Beams esittelee sesongin lookbookeissa vähän kaikkea. Käynnistyneelle syyskaudelle noston saavat kaksi eri ääripäätä edustavaa kuvasarjaa. Näiden katselemisen jälkeen kannattaa ottaa suunnaksi Beamsin saitti, josta löytyy kaikkea mielenkiintoista. Sivusto on ehdottomasti tarkistamisen arvoinen, vaikka ei japania ymmärtäisikään. Kuvien fiilistelyyn kielitaidon puute ei onneksi vaikuta.

Joka tapauksessa poimituista lookbookeista ensimmäinen esittelee japanilaista tulkintaa siitä, mitä #menswear vuonna 2015 voi parhaimmillaan olla. Kuvat saavat jopa kaltaiseni lämpimään skandiminalismiin totaalisen hurahtaneen pohtimaan tulevia poistoja vakavasti uudestaan. Tämän jälkeen hypätään täysin eri linjoille ja rentoihin tennarityyleihin. Näissä setit eivät ole aivan yhtä onnistuneita. On kuitenkin pakko todeta, etteivät Wallabeet ole näyttäneet vähään aikaan yhtä houkuttelevilta.

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Seuraavaksi